PIMEÄÄ AUTOILUA

OMG miten pimeää täällä todellakin on! Ongelma on seuraavanlainen: en uskalla ajaa autoa. On sulaa hulluutta elää saaristossa rattia peläten. Kultainen mieheni ajaa minut kerran viikossa töihin opettamaan pariksi tunniksi ja noutaa sitten pois. Vielä kun oli valoisaa, hän saattoi käyskennellä tuntieni ajan metsässä ja sienestellä tai muuten tutkia seutua. Nykyään jo ennen kuin työni alkaa, ulkona on kuin säkissä. Kun tuntien jälkeen astun pienestä kyläkoulusta pihalle, löydän pienen etsinnän jälkeen miehen autosta istumasta sysipimeyden uumenista!

Se on uskomattoman kultaista!

Tänään esimerkiksi oli niin sumuista, että näkyvyys oli pahimmillaan korkeintaan metri auton nokasta. Kyydissä istuminen ei pelota silti. Luotan kuskiini täysin. Se, mikä pelottaa, on ajatus siitä, että minun pitäisi kaiken järjen mukaan olla itse ratissa, yksin, ja itsenäisesti ajaa keskellä tuota hernerokkaa, josta milloin vaan eteen saattaa sännätä bambi tai hirvi tai mikä lie hyeena.

APUA!

Pimeys, joka täällä kotona ollessa tuntuu ihanalta, on autoiluongelmassani varsin toisenlainen. Täällä on pöyristyttävän pimeää, siinä mielessä. Haluan uskaltaa ajaa sitä inhoittavaa pikku autoa halki sen pöyristyttävän pimeyden! Miksi minä en uskaltaisi, kun kerran muutkin??

En ole ajanut autoa ylipäätään muutamaan vuoteen. Kortti löytyy onneksi. Täytyy siis vaan opetella ajamaan. Ehkä ensin valoisalla säällä... Toivottavasti siis jo hyvinkin pian kurvaan synkeän sankasta sumuisesta pimeydestä reipasta itsenäisyyttäni juhlien! (apua!!!!)